keskiviikko 2. lokakuuta 2013


Tunnelmia lenkkipolun varrelta

Lenkkeillen Kesäkuntoon -projekti lähestyy uhkaavasti puolivälin puoliväliä ja malttamattomimmat seuraajat ovat kinunneet jo makupaloja dokumentin varrelta. Päivien pimentyminen ja mittarilukeman valahtaminen pakkasen puolelle saattaa järkyttää tavallista tallaajaa, mutta sporttiset ystävykset eivät anna moisen masentaa. Iltapaska haastatteli Tinttiä poikien edesottamuksista ja mietteistä kaamoksen lähestyessä.
Vaikuttaako ilman viileneminen poikien kuntoiluharrastukseen?

-Ehdottomasti, talvi tuo mukanaan uusia urheilumahdollisuuksia kuten jääkiekon ja ilmaveivauksen. Urheilupuiston erinomainen valaistus on saanut kiitosta ja jäämme innolla odottamaan kuinka kirkkaina uudet lamput tuottavat valoa lumipeitteen päälle.
Pysyykö ryhmä kasassa ja onko mukaan liittymässä kenties uusia jäseniä?

-Uskon että ryhmä pitää yhtä, enkä pidä mahdottomana ajatuksena että uusia lenkkiseteleitä jaettaisiin tulokkaille jo joulukuun lehdistötilaisuuden yhteydessä.
Milloin Lenkkeillen kesäkuntoon -pinssit tulevat myyntiin?

-Ensimmäinen erä tulee kauppoihin marraskuun puolivälissä ja pinssien hinta vaihtelee satunnaisesti 40 ja 450 euron välillä.

Mitkä ovat terveellisen elämän peruspilarit?

-Nalle-puuro, säännöllinen liikunta ja itsekuri

Kiitos haastattelusta!

 

 

 

1 kommentti: