TERY (Terveelliset elämäntavat ry) on jo pidemmän aikaa huolestuneena seurannut vierestä nuoren vapaaherra Mopsin päivittäistä elämänrytmiä, ja nyt ollaan tultu siihen pisteeseen, jossa asiasta ei voi enää vaieta. Mopsi menee nukkumaan aivan milloin sattuu, tänäänkin vasta aamupäivällä, jolloin pitäisi jo reippaana kirmailla niityillä ja tarttua päivän haasteisiin. Tällainen ei missään olosuhteissa käy päinsä, ja nyt onkin kurinpidon aika.
TERY ehdottaa vapaaherran tarttuvan välittömästi toimeen ja toimittavan unipäiväkirjan kuluvan viikon ajalta tämän tekstin liitteeksi. Unipäiväkirjaan on merkittävä nukkumaan_meno_aika, heräämis_aika, unen pituus, unen syvyys, unen leveys, unien sisältö, painajaisten määrä, ennen nukkumista syöty ruoka sekä päivän runkkaussessiot.
Edit: TERY on saanut tiedon luotettavasta lähteestä siitä harmillisesta asiasta, että myös Ilkka-nimisen elefantin unirytmi on päin parsakaalia. Häntä pyydetään toimittamaan samat tiedot huolellisesti ja tarkasti kirjoitettuna kuin vapaaherraakin. TERY on myös äärettömän huolissaan Ilkka-elefantin mielenterveydestä, sillä pikkulinnut laulavat hänen pian tulevan hulluksi aivokalvossaan.
Hei Nallunkainen! Huomasin ett ä unohdit liittää TERY:n grafiikkaryhmän toisen "posterin" blogiisi, joten tein sen puolestasi!.
Hei Nallunkainen! Huomasin ett ä unohdit liittää TERY:n grafiikkaryhmän toisen "posterin" blogiisi, joten tein sen puolestasi!.
KIITTI VINKISTÄ!
VastaaPoistaT: Kusi Lepe